Kauhukirjallisuuden salat

Kauhukirjallisuus on yksi kirjallisuuden lajeista. Kauhukirjallisuuttakin on monia erilaisia. On yliluonnollisia ja enemmän todellisuuteen perustuvia kirjoja. Jotkin kirjat ovat tositapahtumiin perustuvia. Yksi suosituimmista kauhukirjailijoista on Stephen King. Hän on kirjoittanut todella monia kirjoja, esimerkkejä ovat: Ihmissuden Vuosi, Julma leikki, Naisen raivo ja Piina.

Kauhukirjoissa on yleensä melkein samanlainen juoni. Niissä on pahis, pariskunta tai kaveriporukka ja paikka missä tapahtumat tapahtuvat. Paikka on yleensä talo johon henkilöt ovat matkustaneet tai eksyneet, tai kaupunki ja henkilöiden koti. Yleensä kauhukirjoihin liittyy myös rakkaustarina jossa vain toinen selviää. On myös sanottu että neitsyet selviävät hengissä. Kauhukirjallisuudessa tapahtumat tapahtuvat yleensä yöllä. Kauhukirjoihin voi liittyä monia asioita, esim. nukkeja, hautausmaa, vanha talo, vanhus(joka tietää asioista), uhri (t), pahis, jokin esine.

Kauhukirjoissa on yleensä oleellista, että uhrit tekevät kaiken mitä oikeasti ei pitäisi tehdä, he menevät katsomaan mistä narahdus tulee, juoksevat pakoon yläkertaan tai menevät pimeään kellariin, kiljuvat kun pitäisi olla hiljaa ja lähtevät yksin menemään vaikka kaveri olisi samassa talossa. He sanovat että, "tulen pian takaisin", mutta he eivät koskaan palaa. Nämä kaikki tapahtumat saavat aikaan jännityksen ja pelon tunteen.

Pahis on yleensä yliluonnollinen menneisyydestä tullut henkilö joka haluaa kostaa tai sitten jokin ihminen joka on muuten vain sairas ja murhaa ihmisiä tai pelottelee heitä. Yleensä pahis ei esittäydy heti aluksi vaan peloittelee ensin ihmisiä äänillä ja oudoilla tapahtumilla, esim. lautasen tiputtamisella pöydältä yms. Tämän takia kauhukirjat eivät aluissa ole niin jännittäviä vaan suurin piirtein keskivälissä kirjaa alkaa tapahtua, tämä kuitenkin riippuu myös kirjasta.

Kauhukirjoissa on yleensä enemmän kuin yksi päähenkilö, mutta harvoin jää eloon enemmän kuin kaksi ja joskus vain yksi. Jos kauhukirjoista seuraa jatkoa, on yleensä viimeisestä tarinasta eloon jäänyt osassa toista kirjaa. Yleensä seuraavan kirjan päähenkilöt hakevat apua ja tietoja edellisen kirjan eloon jääneeltä.

Jos kirja perustuu tositapahtumiin, se on yleensä omistettu tapahtumien uhreille. Yleensä kuitenkaan kaikki mitä kirjassa ei ole tapahtunut, koska kaikkia tapahtumia ei voida varmaksi tietää. Yleensä kuitenkin kirjat joissa on yliluonnollisia tapahtumia ja ne perustuvat tositapahtumiin eivä ole niin uskottavia kuin sellaiset joissa on murhaaja joka vain piinaa uhreja. Tositapahtumiin perustuvissa kirjoissa on jostain syystä monesti keskipisteenä perhe eikä kaveriporukka tai pariskunta.

Elli

Kauhu

Kauhukirjallisuus

Kauhukirjallisuus on kirjallisuuden laji, joka käsittelee pelottavia ja kauhua herättäviä asioita tai olentoja. Usein tarkoituksena on herättää lukijassa samaa kauhun tunnetta, jota teoksen henkilötkin kokevat. Yliluonnolliset ilmiöt ovat perinteisesti käytetty teema, esimerkiksi kummitukset, vampyyrit ja ihmissudet. Kauhukirjallisuus ei kuitenkaan välttämättä sisällä yliluonnollisuuksia, vaan voi käsitellä esimerkiksi julmia rikoksia.

Varhainen kauhukirjallisuus

Kauhuteemoja on löydettävissä vanhimmista myyteistä ja kummitus-, vampyyri- yms. tarinat ovat kuuluneet kansanperinteeseen ympäri maailmaa. Grimmin veljesten kokoamat ja toimittamat kansansadut sisältävät kauhuelementtejä.

Modernin kauhukirjallisuuden juuret ovat 1700–1800-lukujen vaihteen englantilaisessa goottilaisessa romaanissa, joka liittyi kirjallisuuden romanttiseen suuntaukseen, kuvaten ihmismielen selittämätöntä ja pimeää puolta. Kauhufiktiota onkin kutsuttu myös kauhuromantiikaksi, mutta termi sopii huonosti suureen osaan uudempaa kauhua. Goottilaisen kauhun perusteoksena on pidetty Horace Walpolen The Castle of Otrantoa (1764). Goottilaiselle romaanille tyypillistä ovat kirotut paikat, suvussa kulkevat kiroukset, aaveet, hulluus jne. Tyylin nimi tullee siitä, että tarinat sijoitettiin usein (uus)goottilaisiin rakennuksiin. Mary Shelleyn Frankenstein, uusi Prometheus vuodelta 1818 on tunnettu goottilaisen romaanin muunnelma, joskin sitä on pidetty myös scifiromaanina. Myöhäisempi goottilaisen romaanin perillinen on Bram Stokerin Dracula.

Edgar Allan Poe

Goottilaisen romaanin suurelta osin korvasivat Englannissa viktoriaanisella kaudella lyhyet kummitustarinat, joiden mestariksi on mainittu M.R. James ja parhaiksi tarinoiksi Algernon Blackwoodin Pajut (Willows) ja Oliver Onionsin Kutsuva kaunokainen (The Beckoning Fair One) (löytyvät suomeksi antologiasta Englantilaiset aaveet).

Merkittävä kauhukirjallisuuden vaikuttaja 1800-luvulla oli Edgar Allan Poe joka, vaikka käyttikin goottilaistyyppistä kuvastoa, kehitti kauhua enemmän psykologiseen suuntaan. Yliluonnollisuuksilla on vähän tai ei lainkaan osuutta Poen tarinoissa, muuten kuin symbolisessa merkityksessä. Poe otti myös paljon vaikutteita omasta elämästään. Poe on harvoja kauhukirjallisuutta kirjoittaneita, joilla on keskeinen asema myös valtavirtakirjallisuudessa. Kauhun vaikuttajana lähes yhtä merkittävä on H. P. Lovecraft, vaikka häntä ei valtavirtakirjallisuudessa pidetäkään Poeen verrattavana.

Kauhukirjallisuus nykyisin

Eräänä kauhun nykyjuonteena on ollut äärimmäisen väkivallan tavoittelu (etenkin splatterpunk), mikä on leimannut koko lajityyppiä. Suuri osa nykykauhusta onkin hyvin väkivaltaista, mutta genrestä löytyy silti yhä muitakin ulottuvuuksia.

Nykyisistä kauhukirjailijoista varmasti tunnetuin on Stephen King, joka aloitti uransa vuonna 1974 ilmestyneellä Carrie–kirjallaan. Stephen Kingin ansioksi katsotaan muun muassa kauhun tuominen perinteisiltä goottilaistyyppisiltä tapahtumapaikoilta (hautausmaat, vanhat linnat jne.) sivistyneen yhteiskunnan ja uuden teknologian keskelle. Clive Barker pyrki 80-luvulla kirjoittamillaan Veren kirjoilla kauhun peruskliseiden kiertämiseen. Anne Rice on jatkanut vampyyriromaanin perinnettä aiempaa psykologisemmin. Thomas Harrisin Hannibal Lecteriä kuvaavat kirjat elokuvaversioineen ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että ”eksentrisistä” ja yliälykkäistä sarjamurhaajista on tullut nykyviihteessä jopa kliseenomaisia hahmoja.

Muita tunnettuja nykykauhukirjailijoita ovat muun muassa Dan Simmons, Joe R. Lansdale, Ramsey Cambell ja Peter Straub.

Kauhukirjallisuus Suomessa

Ensimmäinen suomalainen akateeminen kauhuromantiikan tutkimus lienee kirjallisuudentutkija Eino Railon väitöskirja Haamulinna, joka tarkastettiin Helsingin yliopistossa 1925. Alaotsikkona on Aineistohistoriallinen tutkimus Englannin kauhuromantiikasta. Muuten Suomessa kauhukirjallisuus on jäänyt jokseenkin marginaaliin. Mika Waltari kirjoitti aikanaan Poe-vaikutteisia kauhunovelleja nimimerkillä Kristian Korppi. Kotimaista nykykauhua edustavat muun muassa Boris Hurtta ja Kari Nenonen.

Fantasiakirjallisuus

Fantasiakirjallisuus on kaunookirjallisuuden alalaji ja se tarkoittaa yleisesti mielikuvitusta, vaikka nykyään käsiteellä tarkoitetaan kaikkea mielikuvituksen tuotetta. Fantasiakirjallisuutta yhdistää se, että kaikki henkilöt ja oliot ovat mielikuvituksen tuotetta eivätkä perustu oikeaan maailmaan. Moderniksi fantasiakirjallisuudeksi määritellään 1900-luvulla ilmestynyt romaani-ja novellimuotoinen kirjallisuus, jossa ylilounnollisilla ja epätodellisilla tapahtumilla on keskeinen osuus. Fantasiasta käytetään myös nimitystä fiktio, joka sijoittuu yleensä keskiaikasta maailmaa muistuttaviin maailmoihin ja jossa yliluonnollisuus on lähes normaalia kuten esim. taikuus ja erillaiset hirviöt.

Sadut eroavat varsinaisesta fantasiakirjallilsuudesta maailmojensa perusteella. Satujen tapahtumat sijoittavat epämääräisiin paikkoihin ja aikoihin ja yleensä sadun maailmasta ei ole tarkkaa kuvausta toisin kuin monissa fantasiakirjoissa. Yksi hyvä esimerkki on J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta johon Tolkien loi aivan oman maailman ja sille historian ja maantieteen. Se tekee kirjojen maailmasta todellisemman ja lukijan on helpompi päästä mukaan tarinaan. Nykyään monissa kirjoissa on sekä fantasia-ja kauhukirjallisuuden elementtejä. Myös historiaa kuvaava fiktio ja fantasiakijallisuuden raja on epämääräinen. Tunnettuja fantasiakirjailijoita ovat mm. J.R.R. Tolkien, C.S. Lewis ja David Eddings. 2ooo-luvun uusia ja hyvin menestyneitä fantasiakirjailijoita ovat mm. J.K. Rowling, Stephenie Meyer ja Christopher Paolini.

Jasmin

Fantasiakirjallisuus

Fantasiakirjallisuus on kaunokirjallisuuden alalaji. Fantasiakirjallisuudeksi voidaan määritellä pääasiassa romaani- ja novellimuotoinen kirjallisuus, jossa epätodellisilla ja yliluonnollisilla tapahtumilla on keskeinen osuus. Yleensä käsitettä fantasiakirjallisuus kuitenkin käytetään kapeammassa merkityksessä fiktiosta, joka sijoittuu kuvitteelliseen (usein keskiaikatyyppiseen) maailmaan, jossa esiintyy magiaa ja kansanperinteistä lainattuja mielikuvitus olioita. Fantasiakirjallisuuden piiristä löytyy sekä kevyttä viihdekirjallisuutta, että vakavaa taiteellista kunnianhimoa ja yhteiskunnallista sanomaa ilmaisevia teoksia.

Sadut erottaa fantasiakirjallisuudesta joukko piirteitä. Maria Nikolajeva on esimerkiksi erottanut sadut fantasiasta maailman perusteella. Tieteiskirjallisuuden ja kauhukirjallisuuden rajat fantasiakirjallisuuden suuntaan ovat epäselviä. Esimerkiksi nykyajassa elävien ihmisten yliluonnollisia kokemuksia kuvailevissa romaaneissa on usein fantasia- että kauhukirjallisuuden piirteitä. Joissain fiktioissa yliluonnolliset ilmiöt ja keskiaikaan viittaavat yksityiskohdat sekoittuvat tieteiskirjallisuudelle luonteenomaiseen futuristiseen teknologiaan. Fantasia onkin nähtävä osanana laajempaa spekulatiivisen fikstion kenttää.

Myös historiaa kuvaavan fiktion ja fantasiakirjallisuuden välinen raja on epämääräinen. Esimerkiksi keskiajan Eurooppaa kuvaavissa romaaneissa realistisuutta tavoitteleva kuvaus yhdistyy toisinaan yliluonnollisiin tapahtumiin. Fantasiakirjallisuuden suosio alkoi kasvaa 190-luvun lopulla J.R.R. Tolkenin teoksen Taru sormusten herrasta nousi nuorison kultti kirjaksi . Tolkenia pidetään yhä kaikkein tunetuimpana fantasiakirjailijana. Monia uusia fantasiakirjallisuuden teoksia verrataan juuri Tolkenin teoksiin.

Janna

Rilla Tammi 8D

FANTASIAKIRJALLISUUS

Fantasiakirjallisuus on yksi kaunokirjallisuuden alalajeista. Se on kehittynyt hiljalleen irti kaunokirjallisuudesta ja jo 1900-luvulta lähtien ilmestynyttä kaunokirjallisuutta voidaan pitää modernina fantasiakirjallisuutena. Fantasiakirjallisuuden voi erottaa monin tavoin muusta kirjallisuudesta. Fantasiassa keskeisenä asiana on usein taikuus ja yliluonnolliset sekä epärealistiset ilmiöt. Fantasiaan kuuluu oleellisesti myös erilaiset yliluonnolliset hahmot, kuten haltijat, noidat, lohikäärmeet ja jättiläiset. Monesti kirjailijat ovat luoneet kirjoihinsa aivan oman maailman, joka voi sijaita rinnakkain meidän tunteman maailman kanssa. Silloin maailmoja yhdistää usein jonkinlainen portti, jota kautta henkilöt siirtyvät maailmojen välillä. Joskus taas erilaiset ihmiset elävät tavallisten ihmisten keskuudessa ja koittavat pitää maailmansa salassa. Näin on esimerkiksi J.K Rowlingin Harry Potter-kirjasarjassa, jossa taikovat ihmiset suojelevat tarkoin säännöin ja erilaisin loitsuin maailmaansa, josta jästeillä, eli taikomattomilla ihmisillä ei ole hajuakaan.

Yksi fantasiakirjallisuuden kärkikastiin kuuluvia kirjailijoita on nyt jo edesmennyt J.R.R Tolkien. Hänen 1950-luvulla kirjoittamansa trilogia Taru Sormusten Herrasta nosti fantasiakirjallisuuden suosiota huimasti ja kirjoista onkin tullut klassikoita. Kirjat sijoittuvat Keski Maahan, jossa asustaa niin haltijoita, örkkejä, hobitteja kuin kääpiöitäkin. Tolkien kuvaili Keski Maata niin tarkasti, että siitä löytyy jopa kartta. Hän on kirjoittanut myös kirjoja, jotka sijoittuvat Keski Maan historiaan. Esimerkiksi Silmarillion, Húrinin lasten tarina ja Keskeneräisten tarujen kirja kertovat historiasta paikoin jopa niin tarkasti, että lukeminen alkaa käydä työlääksi. Taru Sormusten Herrasta-trilogiasta on tehty myös elokuvat 2000-luvun alussa. Elokuvat saavuttivat suuren menestyksen ja voittivat monia elokuvamaailman arvostetuimmista palkinnoista, Oscareista. Tolkien on kirjoittanut myös muita kirjoja kuten Roverandom sekä Maamies ja lohikäärme.

Tolkienin lisäksi muita tunnettuja fantasiakirjailijoita ovat esimerkiksi C.S. Lewis, joka kirjoitti Narnian tarinat, J.K. Rowling, jonka Harry Potter-sarja on noussut huimaan suosioon niin kirjoina kuin elokuvinakin, Cristopher Paolinin Perillinen-sarja ja Stephenie Meyerin Houkutus kirjat.

Jokin toinen sattuma

Sinä maksat bussikuskille kymmenen sentin kolikoilla, ne vierivät pitkin lattioita ja kilisevät kimeästi. Silmäsi ovat surumieliset, vaikka sinulla on luontainen hymy suupielissäsi; jokin ajatus, joka karkaa sopivan hetken tullen.

Kuski laskee kolikoita ja kertoo, että voisit vaihtaa seuraavalla kerralla ne euroiksi. Sinä vain hymyilet, jono tunkee ohitsesi ja siirryt pois tieltä.

Lasket punaisen salkkusi penkkiin ja suljet istuuduttuasi silmäsi. Valo paistaa luomien läpi ja katselet niitä lentäviä aurinkoja, jotka vilkkuvat punaisina ja oransseina suljettuihin silmiin. Ikkunoissa on sormenjälkiä. Joku on piirtänyt kuuraan sydämen, tyhjän ja tunnottoman.

Et ole ihan varma minne sinun piti mennä ensiksi, taisit unohtaa kauppalistan keittiön pöydälle. Mutta kaikki menee lauantaisin niin aikaisin kiinni. Et koskaan pidä kädessäsi kelloa, aika kuluu silloin nopeammin ja olet vähän liian hidas siihen. Avaat silmäsi ja käännät kasvosi ikkunaan, sydän tuntuu pysähtyvän kun kaikki veri pakenee salakavalasti kasvoihin. Ei saa ajatella. Et ajattelekaan, et yhtään, et yhtään. "Minä tunnen sinut, älä sinä minua. "Iskostat ajatuksen mieleesi ja katselet sitä epäröiden. Ehkei...

Toivot jotain muuta ja se hiukan häiritsee. "Et ole ikinä katsonut tänne; eihän minua ole olemassa. Sekään ei ole onnellinen ajatus, tarvitset jonkun paremman, sinun sadussasi ei saa olla sellaista käännettä. "Ole hiljaa."

Pikkulapset höpisevät takapenkissä, olet liian kiinnostunut ja tukit korvasi. Tarvitset ajatuksen. "Ehkäpä ei, jospa vain jäisin pois tunkematta kieltä jäiseen rautaan. Se maistuu jäätelöltä." Paha juttu, paha tyttö, surkea juttu.

Bussi pysähtyy ja naureskelevat harakat nousevat kyytiin, kukallisissa takeissa kuihtuneita orvokkeja. Sinä käännät katseesi pois mutta kuuntelet silti. He nauravat, nauravat, äänet ovat käheät ja kuihtuneet. Sinun tekee mieli sanoa heille jotain kohteliasta. Hei. Tai jotain. Et tiedä.

Hän on siinä vieressä ja lukee jotain. Tahtoisit tietää kirjan nimen (että voisit keskustella siitä henkevästi).Ei, se ei käy. Hänen pitkät mustat hiuksensa on sidottu taakse, sinusta ne olisivat paremmat auki. Hän ei vieläkään nosta katsettaan ja sinusta on epäloogista, että hän ei tunne kuinka kovasti häntä tuijotat.

Hän jää pois pysäkillä, missä pihlajat kasvavat katoksen molemmin puolin. Punaista. Hän ei jää koskaan katselemaan bussin perään. Jospa jäisi. Vilkuttaisitko? Hän nousee ylös ja tarttuu kaiteeseen. Sinä mietit tiiviisti nimeäsi ja uskot telepatiaan.

” Hei!”

Käännyt kun kuulet ensi kertaa hänen äänensä. Sydän irtoaa liitoksistaan.

” Ne olivat sinun lapasesi, tuolla edessä, nuo punaiset, hukkasit ne eilen, vai?”

” Ovat ne. Kiitos, en olisi huomannut.”

Hän hymyilee varovaisesti, sinä saat paniikin ja veri nousee poskillesi. Hän lähtee eikä jää katsomaan. Ajattelet sitä kauppalistaa. Et ehkä kuitenkaan. Katsot kuinka pihlajat jäävät taakse ja luulet olevasi hiukan iloinen. Olen, olen, olen!

Emilia

KAUHUKIRJALLISUUS

Kauhu on kirjallisuuden laji, joka käsittelee kauhua ja pelkoa herättäviä asioita ja olentoja. Yliluonnolliset ilmiöt ovat perinteisesti käytetty teema, kuten kummitukset, vampyyrit, ihmissudet jne. Kauhu voi käsitellä myös julmia rikoksia. Modernin kauhukirjallisuuden juuret ovat 1700-1800-lukujen vaihteen englantilaisessa goottilaisessa romaanissa, joka kuvasi ihmisen selittämätöntä ja pimeää puolta. Kauhufiktiota on myös kutsuttu kauhufiktioksi, mutta termi ei sovi suurimpaan osaan uudenaikaista kauhua. Goottilaiselle romaanille tyypillisiä ovat kirotut paikat, suvussa kulkevat kirjoukset, aaveet, hulluus jne. Tyyli nimi tulee siitä, että tapahtumat sijoitettiin yleensä goottilaisiin rakennuksiin. Merkittävä kauhukirjallisuuden vaikuttaja 1800-luvulla oli Edgar Allan Poe, joka käytty goottilaistyyppistä kuvastoa, mutta kehitti kauhua enemmän psykologiseen suuntaan. Poe otti myös vaikutteita paljon omasta elämästään.

Nykyään juonteena kauhussa on äärimmäisen väkivallan tavoittelu, mikä on leimannut koko lajityypin. Suurin osa nykukauhusta on väkivaltaista, mutta genrestä löytyy silti vielä muitakin ulottuvuuksia. Nykyisitä kauhukirjailijoista tunnetuin on varmasti Stephen King, joka aloitti uransa vuonna 1974 ilmestneellä Carrie-kirjallaan. Hänen ansiokseen katsotaan mm. kauhun tuominen perinteisiltä goottilaistyyppisiltä tapahtumapaikoilta(hustausmaat, vanhat linnat jne.) sivistyneen yhteiskunnan ja uuden teknologian keskelle. Muita tunnettuja nykykauhukirjailijoita ovat muun muassa Dan Simmons, Joe R. Lansdale, Ramsey Cambell ja Peter Straub. - Veera