Kävelin kohti uutta asuntoani, vanhaa kartanoa johon minun ja lapseni oli tarkoitus muuttaa. Olin yksinhuoltaja ja uusi elämä kerrostalokaksiosta perittyyn sukukartanoon kuulosti jännittävältä. Olin eronnut miehestäni neljä vuotta sitten poikani Danin ollessa vasta vuoden ikäinen. Dan juoksi innoissaan kartanon pihalla niin kovaa kuin viisi-vuotias pystyy juoksemaan. Kutsuin Danin sisälle katsomaan meidän uutta kotia, jonka historiasta en tiennyt paljon mitään muuta kuin että, vuonna 1854 kreivitär Elizabeth oli tappanut itsensä hyppäämällä kartanon ylimmästä- eli kolmannesta kerroksesta alas. Hänet haudattiin kartanon pihamaalle rautaisen ristin alle maanalaiseen kryptaan. Otin Danin syliini, halasin häntä tiukasti ja sanoin hänelle: "Lupaathan, että pysyttelet pihalla etkä mene lähellekkään metsän reunaa ilman minua?" "Lupaan", Dan vastasi ja hyppäsi sylistäni pois.
Seuraavana aamuna kun heräsin tajusin että, Dan ei ole sisällä. Etsin poikaa varmaan kaksi tuntia kunnes hän käveli sisään kaulassaan riipus, jossa oli pentagrammi. Tivasin Danilta missä hän oli ollut ja mistä hän oli riipuksen saanut, mutta poika pysyi vaiti. En jaksanut enää miettiä asiaa vaan menin tekemään päivällistä. Saatuani päivällisen valmiiksi lähdin etsimään Dania. Olohuoneeseen astuessani näin tumman hahmon juoksevan olohuoneesta sivuovelle ja sieltä ulos. Mietin hetken mikä se olisi voinut olla, mutta se keskeytyi kauhun huutooni: lattiaan oli maalattu verenpunaisella luku 666. Siinä samassa Dan astui huoneeseen viaton ilme silmissän ja kysyi: "Äiti, koska ruoka on valmista?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti